Turkki ei kuulu Euroopan Unioniin

MTV3:n suorittama gallup paljasti, että lähes 70% suomalaisista vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä, joka ei ole EU:n nykyisen tilan tiedostaville kovinkaan suuri yllätys. Oma asemani kysymykseen vastatakseni on sinänsä hauska, sillä opiskelen ja suoritan omaan alaani kuuluvaa työharjoittelua EU-rahoitteisena Izmirissä, josta voisi olettaa minun suhtautuvan Turkin EU-jäsenyyteen hyvinkin positiivisesti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Turkki on vastakohtien maa, joka AKP:n aikana kasvaneesta taloudesta huolimatta kärsii vuosikymmeniä jatkuneesta sodasta kurdikapinallisia vastaan, jonka lisäksi polarisaatio maallistuneiden ja uskonnollisten turkkilaisten välillä on synnyttänyt avoimia konflikteja, joista Gezi-mielenosoitus on länsimaissa parhaiten tunnettu esimerkki. Turkkia on hyvin vaikea kuvailla yhtenä valtiona, sillä saman valtion eri osat eroavat tavoilta ja käytännöiltään enemmän toisitaan kuin esimerkiksi Länsi-Turkki ja muu Eurooppa.

Siinä missä Turkin läntinen osa on voimakkaan sekulaaria ja sangen hyvätuloista seutua, on Turkin itäinen osa edelleen samassa tilanteessa, mitä se oli 60-luvulla ensimmäisten turkkilaisten muuttoaaltojen saapuessa Eurooppaan. Suuri osa turkkilaisten huonosta maineesta Turkin ulkopuolella johtuu edellä mainitusta asiasta. Eräs hyvä turkkilainen ystäväni kuvaili kulttuurieroa samaksi kuin "kivikaudella elävä ihminen siirtyy elämään keskelle post-modernia yhteiskuntaa". Turkin ulkopuolella elävien, pienistä kylistä saapuneiden turkkilaisten maine on myös Turkissa hyvin huono.

Siirtyessään osaksi Euroopan Unionia, Turkin ongelmat leviäisivät helposti myös muihin Euroopan valtioihin, sillä vapaa liikkuvuus mahdollistaisi nuoren, huonosti koulutetun ylijäämäväestön siirtymisen vehreämmille niityille ilman todellisia mahdollisuuksia työllistyä niihin harvoihin avoimiin työpaikkoihin, mitä kriisien repimässä EU:ssa on vielä jäljellä. Itä-Turkki elää tälläkin hetkellä ainoastaan rikkaan Länsi-Turkin tulonsiirtojen varassa, joten liittyessään EU:hun nämä kustannukset ulkoistettaisiin länsimaiden maksettavaksi. Tämä on epäilemättä pääministeri Erdoganin todellinen päämäärä.

Vaikka Turkin talous on toipunut 90-luvun alun romahduksesta, se ei ole tasoittanut kylien ja suurkaupunkien välistä kuilua. Tilannetta pahentaa myös se, että ulkomaalainen yritystoiminta ja työntekijöiden vapaa liikkuvuus on voimakkaasti säännösteltyä, joka estää uusien innovaatioiden syntymistä. Turkin taloudellisen yhteistyön rajoittuneisuus on myös aiheuttanut talouden jälkeenjäämistä, joka näkyy parhaiten turkkilaisten tuotteiden heikossa maineessa. Made in Turkey tarkoittaa usein vielä nykyäänkin halpaa, karkeaa ja helposti rikkoutuvaa tuotetta, jota voidaan käyttää paremman puutteesta. Turkki ei siten ole tasavertainen jäsenvaltio kehittyneempien länsimaiden rinnalla, sillä sen suurin kilpailuvaltti on oma valuutta ja halpa työvoima. Turkin mahdollisesti myöhemmin liittyessä rahaliittoon, nämä Turkin suurimmat valttikortit lakkaisivat olemasta itsenäisen talouspolitiikan siirtyessä EKP:n hoidettavaksi.

Taloudellisen näkökulman lisäksi Turkin liittymispyrkimyksiä jarruttaa kansalaisoikeuksien puutteellinen tila, joka vaikuttaa erityisesti sananvapauteen, uskontoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Turkin suurimmat televisiokanavat ovat hallituksen ohjelmaa myötäileviä, jota hallitus myös tehokkaasti käyttää hyväkseen kohdatessaan vastustusta. Homoseksuaalien esiintyminen televisiossa on epävirallisesti kielletty, eikä esimerkiksi Gezi-puiston verilöylystä uutisoitu paikallisessa mediassa mitenkään. Turkin viranomaiset yrittivät aktiivisesti estää sosiaalisessa mediassa leviäviä valokuvia ja videoita, jotka paljastivat paikallisen poliisin täysin ylimitoitettua väkivaltaa. Turkissa on edelleen voimassa sananvapautta rajoittava lakipykälä, joka kieltää "turkkilaisuuden halventamisen". Turkkilaisuuden halventamisesta syytetään useimmiten niitä tutkijoita, jotka pyrkivät keräämään armenialaisten kansanmurhasta puolueetonta tietoa. Armenialaisten kansanmurhan myöntäminen on ainakin vielä yksi ehto Turkin jäsenyydelle, jota Turkki ei kollektiivisesti pysty myöntämään vielä vuosikymmeniin. Esimerkiksi monet Gezi-mielenosoituksessa tapaamani avarakatseiset nuoret kiistivät kansanmurhan tapahtuneen, vaikka muuten olivat hyvin skeptisiä kaikkea hallituksen toimia kohtaan.

Mielestäni Turkkia ei tule siten hyväksyä Euroopan Unionin jäseneksi vielä vuosiin, sillä se toisi molemmille osapuolille enemmän haittaa kuin hyötyä. En myöskään usko että suomalaisia veronmaksajia innostaisi ajatus Itä-Turkin infrastruktuurin täysremontista, varsinkaan kun tiedämme mistä nämä rahat otettaisiin.

Tuukka Kuru
Izmir, Turkki